Brasilian ilmastokatastrofi

Brasilian ilmastokatastrofi

Pitkään on ollut tiedossa se, että Brasiliassa poltetaan sademetsiä, jotta saadaan uusia peltoja ja taloudellisesti tuottavampaa maa-alaa käyttöön. Aivan viime aikoina on asia tullut uuteen tietoisuuteen, kun alueella palaa kymmeniä tuhansia maasto- ja metsäpaloja, jotka ovat tahallisesti sytytettyjä.

Brasilian uusi äärioikeistolainen presidentti Bolsonaro, joka muuten on Trumpin kaveri, ilmoittaa palojen vastustajien olevan ilmastopsykopaatteja, ja haluavan tuhota maan talouden. Kun paine on kasvanut suuremmaksi, on mieleen tullut syyttää ympäristöjärjestöjä palojen sytyttäjiksi. Samalla Bolsonaro ilmoittaa, ettei valtiolla ole resursseja palojen sammuttamiseksi. No ei kai, kun laajuus on se mikä on.

Amazonin sademetsän pinta-ala on noin 5,5 miljoonaa neliökilometriä. Se kattaa yli puolet Brasilian pinta-alasta. Alueen kasvillisuus ja eläimistö ovat ainutlaatuisia, ja kumpikin on luonnollisesti suuri kärsijä tässä prosessissa. Lukematon määrä sekä kasvi- että eläinlajeja kuolee sukupuuttoon sademetsiä poltettaessa.

Sademetsien tuhoutuminen on yksi pahimmista planeettaamme koskevista ympäristöongelmista.

Kun metsiä poltetaan, hiilen sitoutuminen kasvillisuuteen lakkaa, ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousee. Sama vaikutus on Siperian suurilla metsäpaloilla. Sademetsien tuhoaminen siis kiihdyttää kasvihuoneilmiötä samoin kuin Siperian metsäpalot.

Toinen asia joka ei ole sen vähäpätöisempi on se, että sademetsät tuottavat noin 20% maapallon hapesta.

Mitä tapahtuu hengittämällemme ilmalle, jos hapen tuotto vähenee radikaalisti?

Tästä ei ole vielä paljoa puhuttu, mutta ehkä olisi aihetta? Hengitysilma on useiden kaasujen seos, josta happea on 20,946%. Kun hapen tuotanto maapallolla vähenee, mikä vaikutus sillä on tähän kaasujen seossuhteeseen, ja hengittämäämme ilmaan? Ehkä pitäisi yrittää tehdä jotain ennen kuin tuommoinen toteutuu?

Kun Suomi toimii noin puoli vuotta EU:n puheenjohtajamaana, lienee kohtuullista odottaa, että se tekisi jotain asian hyväksi? Ei ole mitenkään perusteltua vain ilmoittaa, että valmisteilla on unionin ja Brasilian kauppasopimus, ja odotetaan nyt vain tuleeko siitä jotain, ja millainen sopimus ehkä on tulossa. Kun kotimaassa uusi hallitus pitää tapetilla toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, niin eikö olisi ehdottoman tärkeää puuttua tähän asiaan, vaikkei sillä ehkä pisteitä kerätäkään?

Maailmassa on paljon kaikenlaisia uhkia alkaen ydinasevaltojen uhittelusta populistien pyrkimyksiin yksinkertaistaa kaikenlaisia asioita, tavoitteena äänten kalastelu kansallisissa vaaleissa. Jotta on mahdollista jatkaa näiden älyttömyyksien julistamista, lienee välttämätöntä taata se, että maapallolla on edellytyksiä tarjota elinkelpoinen ympäristö sekä ihmisille, että kaikelle elolliselle mitä maa päällään kantaa.

Ehkä jossain vaiheessa sitten järki voittaa, ja ihmiskunta tajuaa sen, miten ihmeellisessä ympäristössä se saa elää, ja valtiot haluavat tuottaa kaikille kohtuulliset olosuhteet elää ja nauttia ihmisenä olosta.

~Pekka / Ekosos~

Suomen perustuslain määrittelemä yhdenvertaisuus - Tapaus jätevesiasetus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *